Joulukoristelua

Joillakin ausseilla on hauska tapa koristella autonsa joulukuusen koristenauhalla. Varsinkin pickupissa se on helppo kietoa ”kengurupuskurin” ympärille. Koristenauha kiiltelee auringossa kirkkaasti, kun ilmavirta sitä heiluttelee.  

Eilen näin Araratissa vanhaan hyttysverkkoon valonauhasta tehdyn ”Merry Christmas” -tekstin. Verkko oli pingotettu kahden puun väliin. Tänään palasimme vähän matkaa takaisin kuvaamaan tätä viritelmää, jonka kenties joku isäntämies oli kehittänyt keskelle peltoa tien varteen.

Sunnuntaina siirryimme vain noin viisikymmentä kilometriä etelään päin Lake Bolac -nimiselle paikkakunnalle, jossa tosiaan on aika iso järvi. Olemme sen rannalla leirintäalueella. Saimme alueen viimeisen sähköpaikan. 

Luonnonsuojelualueella

Perjantaina 28.12. ajelimme luonnonsuojelualueelle nimeltään Grampians National Park. Tie kiemurteli vuorten rinteitä ylös ja alas. Näköalat olivat mahtavia, mutta niihin ei voinut oikein paljon keskittyä, kun tie oli niin kapeaa ja liikennettäkin oli jonkin verran. Pysähtelimme valokuvaamaan sopiville levikkeille ja samalla kiireisemmät pääsivät ohitse.  Ajoimme Mackenzie Falls -nimisille putouksille ja kävelimme katsomaan putousta vastapäiseltä rinteeltä ja sitten laskeuduimme portaita ihan putouksen juurelle asti. Komea putous, vaikka ei täällä kovin paljon ole satanut. Muitakin matkailijoita oli paljon, sekä turisteja että ausseja.

 

 

Australian loma-aika näkyy myös siinä, että ensimmäistä kertaa meille ei löytynyt tilaa leirintäalueella, mihin ajoimme. Ystävällinen rouva tarttui puhelimeen ja soitti ensin yhteen paikkaan. Ei tärpännyt sielläkään. Sitten hän soitti seuraavaan, siellä oli jäljellä yksi sähköpaikka. Varasimme sen ja nyt olemme vuorten juurella isolla leirintäalueella, joka on jo melkein tupaten täysi. Nettiyhteys on, mutta vain respan verannalla, joten tässä samalla katselen, kun tulijoita olisi vieläkin paljon, mutta tila alkaa olla vähissä.

 

 

 

Warracknabealissa ja Horshamissa

Ajelimme joulupäivänä etelän suuntaan melko hiljaista vehnäpeltoja halkovaa pikkutietä. Pelloilta oli vilja korjattu ja oljet paalattu. Paaleja näkyi vielä joillakin pelloilla. Löysimme Warracknabealista joen rannalta leirintäalueen, jossa yö maksoi vain 20 dollaria. Jäimme paikoillemme kahdeksi yöksi. Yksi paikallinen meitä vähän vanhempi mies jutteli, että aikaisemmin tämä alue oli paljon siistimpi. Nyt kaupunki säästää ja on vähentänyt alueen kunnossapidon työtunteja. Onhan täällä maassa paljon eukalyptuksen lehtiä ja kuorenkappaleita, mutta sotkuisemmissakin paikoissa olemme olleet. Leireilivät perheet söivät yhdessä tapaninpäivänä ja nauru kuului kauas.

Joen rantoja kiertää kuuden kilometrin mittainen kävelyreitti, jonka kiersimme joulupäivänä osittain ja tapaninpäivänä kokonaan. Vallabit näyttävät viihtyvän joen rannalla, kuvasimme niitä molempina päivinä. Ne ovat ensin ihan paikallaan, mutta jos menee liian lähelle, ne pomppivat ihan kuin vieterit jaloissa karkuun. Jokea on ruopattu ja nuoret harrastivat vesihiihtoa vajaan kilometrin pätkällä.

Viime yö oli viileä. Tuli ihan mieleen muinoin teltassa nukutut konferenssiyöt. Minulla oli pitkähihainen ja --lahkeinen yöpuku ja sukat jalassa. Nukuimme yhdessä kahden makuupussin alla ja pääni olin peittänyt myös, vain nenä jäi näkyviin.

Torstaina ajelimme Horshamiin, taas joen rantaan leirintäalueelle. Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävellen eksymässä kaupungilla. Sitten tutkimme karttaa ja löysimme takaisin. On se kumma, miten luulee menevänsä oikeaan suuntaan ja on menossa ihan vikaan!

Wenthworthissa ja Ouyenissa

Ajoimme lauantaina Broken Hillistä Wentworthiin Darling- ja Murray -jokien yhtymäkohdan vieressä olevalle leirintäalueelle. Olimme myös sunnuntain paikoillamme. Aamupalaa syödessämme saimme tarkkaavaisen yleisön: omistajilla oli ankkoja ja hanhia ja ne tulivat odottamaan, josko niille liikenisi jotain.

Darling-joki on kapeampi (edessä), vesi on harmaanruskeaa eikä pohjaa näy matalassakaan vedessä. Murrayn vesi on kirkkaampaa.  Joessa olisi voinut uida, mutta emme viitsineet, vaikka päivä oli kuuma.  Kävimme kävellen katsomassa Murray- jokea ja yhtymäkohdan jälkeen olevaa sulkua.

 Kävimme myös museossa, jossa katselimme dokumentin vuoden 1956 tulvasta. Se tuhosi paljon rakennuksia jokilaaksossa. Kaupunkien asukkaat rakensivat tulvavalleja tärkeimpien kohteiden ympärille.

Maanantaina, jouluaattona jatkoimme matkaa etelään Ouyeniin pienelle leirintäalueelle, jossa oli vaikeaa saada toimiston väkeä paikalle. Rouva pyyteli anteeksi viipymistään ja sanoi istuneensa koko aamupäivän toimistossa ja heti, kun hän lähti syömään, me tulimme. Olemme ainoat vieraat täällä, on hiljaista ja rauhallista viettää jouluaattoiltaa. Raikas tuuli puhaltelee ja pilvet ovat häipyneet jonnekin. Kävimme keskustassa katsomassa aussien jouluaaton juhlintaa. Lapset hyppivät pomppulinnassa ja joulupukki tuli paloauton kyydissä pillit soiden (siis paloauton pillit, ei joulupukin).

Rauhallista Joulua.

Emujahdissa

Keskiviikkona ajoimme Gilgandrasta Warrenin ja Nevertiren (”Älä väsy koskaan”) kautta Nynganiin, jossa olimme yötä. Taisi olla hikisin yö tähän mennessä. Taivas oli melkein pilvessä koko iltapäivän ja illan. Auringonlasku oli kaunis.

Torstaina ajoimme kaikista pisimmän päivämatkan tähän mennessä: ensin Nynganista Cobar -nimiselle paikkakunnalle, joka on saanut nimensä kuparikaivoksesta. Matkaa oli 132 kilometriä. Kysyin sieltä infosta, mistä löytyy seuraava leirintäalue. Kun infon mies sai kuulla, että olin Suomesta, hän sanoi ihailleensa Lasse Virenin juoksua olympialaisissa, kun hän kaatumisestaan huolimatta voitti. Wilcanniaan oli kuulemma avattu juuri tulvan jälkeen leirintäalue Darling -joen rantaan. Ajoimme sitten sinne. Yhteensä 392 kilometriä.

Tie oli yleensä hyväkuntoista ja suoraa. Katsoin matkamittarista: yhden suoran mitta oli 14 kilometriä, toisen 19. Välillä oli mäki, jonka päältä näki tien eteenpäin horisonttiin ja myös taaksepäin. Udun ja vesikangastuksen keskellä näkyi, että edestä kaukana tulee auto, toisinaan taas takaa lähestyi joku, sujahti ohitse ja meni menojaan. Ajelimme pitkät matkat aivan yksinään.

Kesken kaiken Joel huudahti: ”Tuolla on emu, hiljennä!  Pysäytä! Peruuta! ”  Autoja ei tullut edestä eikä takaa, joten ensin peruutin, sitten käännyimme ympäri ja lähdimme ajamaan emua takaa. 40 metrin päässä tien suuntaisesti oli piikkilanka-aita, josta emu ei päässyt lävitse, joten se juoksi aidan viertä. Menikin aika vauhtia, höyhenet vain liehuivat tuulessa. Liikkuvasta autosta on aika hankala ottaa kuvaa viittäkymppiä juoksevasta emusta! Sitten se kääntyi taas, me perässä (tosin vain tiellä eikä pusikossa). 

 Kuvat eivät onnistuneet. Mutta hetken päästä lehmien kanssa samalla laitumella oli pari emua ja niistä saimme jonkinlaisia kuvia.

 

Kun Darling -joki oli ennen teiden rakentamista tärkeä kuljetusreitti, Wilcannia kukoisti. Nyt osa rakennuksista oli pahasti rapistunut ja ihmisiä ei juuri ollut liikkeellä, kun kävimme iltakävelyllä.

Perjantaina ajoimme Broken Hilliin. Yksi kummallisuus selvisi tänne tullessa: tien laidassa oli kylttejä, jossa sakon (max. 11.000 dollaria) uhalla kiellettiin tuomasta hedelmiä ja vihanneksia tälle alueelle. Oli jopa roskis, johon voi heittää, jos niitä sattui olemaan mukana.  Söimme tomaatit ja banaanit, mutta appelsiinit olivat jo liikaa. Tarkastuksillakin uhattiin. Niitä ei tosin ollut.

 Kävimme lentävien lääkärien näyttelyssä lentoasemalla. Lentävä lääkäripalvelu toimii Australian sisämaassa, yksi keskuspaikoista on Broken Hill. Sen perusti anglikaanipappi 1900 –luvun alkupuolella.

Narrabissa ja Gilgandrassa

Maanantaina ajelimme Goodiwindistä joen yli ja olimme New South Walesin osavaltiossa. Siihen asti olimme olleet Queenslandissa koko ajan. Ajelimme Narrabiin yöksi. Oli taas aika lämmintä päivällä ja illallakin vielä autossa tarkeni mukavasti!

Tiistaiaamuna (tänään) tajusimme, että tässä osavaltiossa ei olekaan kesäaika käytössä, joten kelloja pitää siirtää tuntia eteenpäin. Ei se lomalla muuten haittaa, mutta leirintäalueilta pitää lähteä yleensä kymmeneen mennessä pois.

Ajoimme taas tosi kaunista ylänköseutua, ensin metsäalueella, jossa kasvoi eukalyptuksia ja sypressejä, sitten kukkuloilla jotka näyttivät hoidetuilta puistoilta, puita oli siellä täällä. Ruoho tosin oli ruskeaa. Tänään on viileämpää kuin eilen. Tie oli hyvä, mutta rekkaliikennettä oli paljon.

 Päädyimme Coonabarabbran (hauskoja nämä nimet) kautta Gilgandraan pienelle leirintäalueelle. Täällä on varmaan tarpeeksi vettä, kun sitä on riittänyt kasteluun: lpihojen nurmikko on niin vihreää. Vieressä oleva joki tosin on melkein kuivunut. Kävimme kävelyllä kylällä. Vuonna 1955 täällä oli ollut suuri tulva: kaupan oven vieressä oli noin puolentoista metrin korkeudella merkki, mihin asti vesi oli noussut.

 

Goondiwindissä

Pitkästä aikaa sellainen alue, missä on nettiyhteys. Täytyy katsella sähköpostit ja Suomen kelikamerat! Mokkulan käyttö tulee aika kalliiksi.

Tänään matkasimme Moonieen kautta Goondiwindiin, noin parisataa kilometriä. Tie oli välillä leveämpää, kun sitä oli korjattu. Vanhemmat pätkät olivatkin sitten aika möykkyisiä ja kapeita. Liikennettä oli vähän. Välillä oli tosi pitkä suora, sitten oli mäennyppylä ja sen jälkeen vielä pidempi suora, eikä ketään muuta menossa. Jatkuvasti on puroja, joiden kohdalla varoitetaan tulvista. Mittakepissä on asteikko, joten jos vettä on tiellä, näkee, kuinka syvää se on. Yhdessä kohdassa oli punainen kyltti, jossa oli varoitus, että tiellä on vettä, mutta se oli jo kuivunut. Olisikohan alkuviikosta siellä satanut.

Aika kuuma päivä on tänään: 32 astetta, sanoi leirintäalueen respanhoitaja. Tulimme leirintäalueelle jo yhden tienoissa. Harakkalinnut hyppivät tuossa maassa äsken nokka auki läähättäen ja etsivät kai vuotavaa vesihanaa. Mutta täkäläinen karaistunut leirintäalueen huoltokaveri käveli haalari päällä, jossa pitkät hihat ja lahkeet sekä jalassa kunnon maastokengät!

Leirintäalueita on täällä melkein joka kylässä, suurimmissa 2-3. Vessat ja suihkut ovat siistejä, pesukoneet ja kuivausrummut sekä käsienpesualtaat ovat joka paikassa. Yleensä koneellisen hinta on 3-4 dollaria, mutta Murgossa koneellinen ei maksanut kuin 2 dollaria ja kuivausrumpu oli ilmainen. Pesin lakanat ja pyyhkeet. Paksut pyyhkeetkin kuivuivat puolessatoista tunnissa. Leirintäalueet hiljenevät jo yhdeksän tienoilla täysin. Mitään järjestysongelmia ei ole näkynyt. Lake Awoongan leirintäalueella oli miesporukka katselemassa TV:tä, juttelemassa ja naureskelemassa avoimessa oleskelutilassa, mutta yhdeksältä sielläkin oli jo hiljaista.

Kyläjuhla aussitapaan

Lähdimme perjantaina suunnistamaan rannikolta sisämaahan päin. Ajelimme rauhallisia pikkuteitä kumpuilevassa maastossa ja saavuimme Murgon -nimiseen pikkukaupunkiin. Päivällä kahden tienoissa kylän mittarissa oli 29 astetta.  Leirintäalue on pieni, eikä täällä ole meidän lisäksemme kuin yksi teltta, asuntovaunu ja kuorma-auto. Sen kuskilta kysäisin, mihin maksetaan, kun vastaanottoa ei löytynyt. Keskustan infoon, oli vastaus. Sieltä saimme avaimen vessa/suihku/pesularakennukseen. Infon rouva sanoi, että illalla on joulunavajaiset, tervetuloa mukaan.

Menimme hyvissä ajoin keskustaan. Kaikki liikkeet olivat auki ja kolmea karusellia pystytettiin parhaillaan. Liukumäki oli hauska. Väki lasketteli möykkyistä mäkeä jyväsäkkien päällä. Ensin ei luisto ollut hyvä, mutta vempeleen hoitajan lisäämä silikoni auttoi huomattavasti. Siinä pappa lasketteli lapsenlapsi sylissä tai isä oman muksunsa kanssa. Ehkä 12-13 ikäinen neiti laski ainakin 5 kertaa. Välillä koko perhe laski kilpaa. Liukumäessä oli kolme rataa, joten kilpalasku onnistui hyvin.

Joulupukki tuli paikalle isolla paloautolla. Kuuden tienoissa paikallinen noin 15-jäseninen soittokunta aloitti konsertin. Nuorin soittaja oli 11-vuotias, vanhin 86. Soittokunta oli toiminut jo 105 vuotta. Hyvin soittivat! Kello puoli yhdeksän kuului musiikkia ja kirkaisuja karuselleista. Ilta oli jo viilentynyt ja kaskaiden siritys vaimentunut. Me painuimme pehkuihin.   

Lauantaina ajoimme Dalbyyn Bunya Highwaytä. Edelleen tie oli välillä aika kapea ja möykkyinen, mutta liikennettä oli vähän. Välillä sai ajaa monta kilometriä, ettei näkynyt ketään muuta kulkijaa. Maisemat olivat edelleen kauniita: Okranvärisiä vasta muokattuja peltoja, puiden rungot joko melkein valkoisia tai okranvärisiä nekin, ruohikko vihreää tai kuivaa ruskeaa, puut vihreän vihreästä eukalyptusten hopeanvihreään. Olemme leirintäalueella, missä on useita kymmeniä pieniä mökkejä, mutta ei kovin monta asuntoautoa. Respan vieressä varoitettiin vahtikoirista. Ne kävivät äsken meitä tervehtimässä: kaksi pientä villakoiraa ja yksi bokseri!

Yhteisöllisyys

Olemme parkissa meren rannalla Elliot Headsissa. Tulimme jo eilen ja tänään olemme laiskotelleet koko päivän, emmekä ole liikkuneet autolla ollenkaan. Tämä on viimeinen paikka meren rannalla ja päätimme ottaa yhden lomapäivän ajosta. Eilen kivi napsahti rekasta tuulilasin yläosaan ja siihen tuli noin 15 sentin mittainen halkeama. Ei onneksi osunut keskelle tuulilasia.

Alkumatkasta rautatieasemalla pikkupoika leikki istutuksen kivillä aikansa. Sitten hän rupesi heittelemään niitä. Äitinsä kielsi häntä. Ohi kulkeva rautatievirkailija (mies) sanoi pojalle: ”Do, as your mother told you!” (Tottele äitiäsi!).  

Juna pysähtyi asemalle ja kuulutuksessa kerrottiin, että pysähdys kestää noin kymmenen minuuttia. Koska junassa ei saa tupakoida, osa väestä lähti laiturille tupakalle. Myös lapsen kanssa matkustava äiti meni tupakalle ja jätti vajaan parivuotiaan lapsensa yksin nukkumaan. Lapsi kuitenkin heräsi, ja rupesi itkemään: ” Ma! I want my ma!” Ohitse kulkeva nuori nainen jäi lohduttamaa: ” Your mama is goming back soon.  You don’t  need to worry. Look, here is she.” (Äiti tulee takaisin, ei sinun tarvitse hätäillä. Katso, tuolla hän  on.)

Cairnsissa kokouksessa pieni abopoika lähti kävelemään. Ensin hänet houkutteli luokseen nuori vaalea tyttö ja vei sivuhuoneeseen. Seuraavan kerran vaalea nuori mies nappasi hänet syliinsä ja vei äidille. Näin pojan vielä kolmannenkin ihmisen sylissä, joka taisi olla pojan sukulainen, ennen kuin äiti lähti hänen kanssaan ulos kokouksen lopussa. Kaikki kohtelivat lasta ystävällisesti, mutta selvästi kävi ilmi, että monet huolehtivat siitä, että lapset oppivat olemaan kokouksessa paikoillaan. Muitakin pikkulapsia kokouksessa oli, mutta he pysyivät vanhempiensa kanssa penkissä.

Näyttää siltä, että australialaiset huolehtivat enemmän toisistaan kuin suomalaiset.. Suomessa kirjoittamaton sääntö näyttäisi monesti olevan: ”Älä puutu toisten asioihin!”

Glastonen tienoilla

Nousuvesi nousee matalalla rannalla nopeasti. Olimme sunnuntaina rannalla ja kävimme vedessäkin, kun se oli kirkasta. Takaisin tullessani huomasin, että kivellä olevat tavaramme ovat jo veden ympäröimiä, yksi pyyhkeen kulma oli jo vedessäkin.

 Ajoimme sitten Clearwiew -nimiseen paikkaan leirintäalueelle. Se oli ihan meren rannassa. Sunnuntain-maanantain välinen yö oli ensimmäinen, jolloin tarvitsin makuupussin peitokseni. Aikaisemmin pelkkä lakana riitti ja aina ei voinut käyttää sitäkään. Maanantaiaamuna heräsin viiden tienoilla savun hajuun. Jossakin kaukana paloi. Kävin rannalla ottamassa valokuvan nousevasta auringosta, mutta se kerkesi nousta vähän liian korkealle, kuva ei onnistunut.

 

Tänään ajoimme Gladstoneen ostamaan ruokaa ja korjauttamaan silmälasejani. Niistä tippui ruuvi ja sitten tietysti linssi myös. Sen jälkeen suuntasimme Bennarbyhyn Lake Awoongan rantaan yöksi. Tämä paikka on aika korvessa ja olimme perillä vasta auringon laskiessa. Maisemat ovat mahtavia, täytyy katsella niitä huomenaamulla lisää. Kolme kengurua oli tien varressa. Kuolleena niitä olemme nähneet tien varsilla paljonkin, mutta nämä olivat ensimmäiset näkemämme elävät junamatkan jälkeen.  

 

12.1.2022

Muistan vieläkin, kun kävin iltapesulla Lake Awoongassa. Oli pimeää, valoja näkyi vain leirintäalueen

yhdestä rakennuksesta, josta kuului miesten ääniä ja TV:stä jokin urheiluohjelma. Asutusta ei ollut

lähimaillakaan, ja paikka oli aika korkealla. Tähdet näyttivät oleva ihan käden ulottuvilla. En ole missään nähnyt tähtiä niin suurina ja selvinä. Yhtäkkiä minua pelotti, tunsin oman pienuuteni. Oli ihanaa  ryömiä peiton alle Joelin viereen. 

 

Bowenin nähtävyyksiä

Leirintäalueilta pitää lähteä viimeistään aamukymmeneltä, ellei halua maksaa seuraavasta vuorokaudesta, joten teimme tänäkin aamuna niin. Leirintäalueen hoitaja suositteli Bowenin nähtävyyksiä. Yksi niistä oli näköalapaikka mäen päällä. Ajoimme sitä kohti, mutta huomasimme tyhjän rannan ja ajoimmekin ensin sinne. Otimme vähän aikaa aurinkoa ja kävimme jopa meressä kahlaamassa, kun vesi oli kirkasta ja stingerit näkyvät silloin paremmin, jos niitä on. Ei ollut. Näköalapaikalta mäen päältä oli hienot näköalat.

Bowenin satamaa

Joel lueskeli rannalla infosta saamaani esitettä. Siinä kerrottiin, että eri taiteilijat ovat tehneet suuria  maalauksia Bowenin historiasta talojen seiniin. Menimme katsomaan. Niitä olikin aika monta. Kaupunki oli hiljainen, kun oli lauantai. Kadut olivat tosi leveitä, kaksikaistaisia suuntaansa ja vielä parkkipaikat kaistojen välissä keskellä katua.

 

Menimme puistoon syömään ja lintuja bongaamaan. Niitä siellä olikin monenlaisia. Vasta kahden tienoilla lähdimme taipaleelle. Ajoimme Proserpinen ohitse noin 10 km (tänään yhteensä vain noin 70 km), kun huomasimme joen rannalla leirintäalueen. Hintakin oli tien varressa näkyvissä: sähköpaikalla 24 dollaria yö. Nettikin on. Aikaisemmin olemme maksaneet 30-33 dollaria yöstä. Kurvasimme sinne. Vastaanotossa mies sanoi, että hinta onkin 20 dollaria. Toistin summan ja hän selitti jotain, joka taas meni ylitse ymmärrykseni. Ehkä hän sanoi, että tien varressa olevat hinnat ovat sesonkihintoja tai että pyykinkuivaaja on rikki, tai että uima-allasta tyhjennetään vedestä, joten uimaan ei pääse. Siitä se ei voi johtua, että joessa on krokotiileja (ainakin varoitusmerkissä niin sanotaan), koska niitä varoitusmerkkejä on joka joen rannalla. Abot ei taida varoituksista piitata: kolme nuorta ui juuri varoitusmerkin takana tässä eräänä päivänä.

Näkymä auton vierestä joelle.

Townsvillen tienoilla taas

Torstaina matka ei oikein edistynyt, liian hikistä. Päätimme etsiä rannan päivän kuumimmaksi ajaksi. Löysimmekin pitkän tyhjän hiekkarannan, mutta uimaan ei  uskaltanut mennä, kun niistä stingereistä oli taas varoitus. Mereltä puhalteli kuitenkin tuuli, joka virkisti. Tien varrella oli metsää monessa kohtaa, kun ajelimme Townsvilleä kohti. Kysyin Joelilta, mikä on tuo ääni, ihan kuin liikkuvan auton perässä roikkuisi rautoja niin, että ne hankaavat asfalttiin. Ääni oli kovempi, kuin vastaantulevan liikenteen melu. Kaskaat! Olemme niiden ääntä kuulleet Kreikassa ja aikanaan Keniassa, mutta ei missään ole ollut niin kovaäänisiä kaskaita kuin täällä. Pysähdyimme erääseen puistoon. Pitelin korviani, kun meteli oli niin kova. Vilkaisin Joelia, hänelläkin oli sormet korvissa.

Tulimme leirintäalueelle Townsvillen pohjoispuolelle jo kolmen tienoissa. Vastaanoton rouva sanoi, että on ollut poikkeuksellisen lämmintä. En älynnyt kysyä, paljonko oli asteita. Ehkä siihen on jo vähän tottunut, että suurin piirtein koko ajan on hiki.  

Perjantaiaamulla ruokakaupassa käynnin ja tankkauksen jälkeen suuntasimme taas A1- tietä etelään päin. Tie ei ole kovin leveä, nopeus on joko 80 tai 100 km/h, liikenne vilkasta ja tuuli oli aika voimakasta. Tähän Hiaceen se tuntuu tarttuvan hanakasti. Piti olla tarkkana, kun rekkoja tuli vastaa tai meni ohitse.

Tien vieressä oli pusikkoa, aika usein ruohikko ja puut parin metrin korkeudelle palaneita. Toisinaan taas isoja sokeriruokopeltoja, joiden vieressä kapearaiteinen rautatie joka aika usein menee tien poikkikin. Silloin on tasoristeyksen varoitusmerkit ja -valot. Joskus taas oli suuria lehmälaumoja tien varressa laitumella. Iltapäivällä ilma oli utuista tai savuista, etäällä olevat kukkulat näyttivät sinisiltä.

Ayrissä pysähdyimme puistoon ja hain infopisteestä karttoja, sekä kysyin seuraavia leirintäalueita., Noin 65-vuotias inforouva ja hänen ystävättärensä kyselivät, mitä pidän Australiasta. Sanoin, että hiukan liian kuumaa minulle (tänään 34). Ystävärouva sanoi, että hänen miehensä on helvetissä ja hän totuttelee itsekin niihin lämpötiloihin. Ihan spontaanisti sanoin, että minä ainakin tahdon taivaaseen ja kysyin, että onko hän varma, että hänen miehensä on helvetissä. Valitettavasti hänen vastauksensa meni yli kielitaitoni.

Jatkoimme matkaa Bowen -nimiselle paikkakunnalle. Leirintäalue on melkein meren rannalla ja vähän vilpoisempi, kuin edellinen. 

 

 

Hiace päiväkäytössä. Yöksi sohvien väliin tulee pöytälevy ja toinen levy sekä selkänojat patjoiksi.

Melkein kaikki vesimelonit olivat jo menneet kaupaksi. Mekin ostimme yhden 4 aussidollarilla. Maksu pantiin kärryyn pultattuun omatekoiseen lippaaseen.

 

Ja matka jatkuu…

Eilen aamuna heräsin ja en tuntenut oloani oikein hyväksi. Piti ravata WC:ssä, ruuan hajukin tuntui pahalta ja vähän pyörrytti. Pakkasimme siinä WCssä käyntien välillä. Onneksi olo helpotti parin tunnin sisällä.  

Olemme vuokranneet asuntoauton, jolla on tarkoitus ajella Melbourneen asti. Nyt on jo kaksi matkapäivää takana. Olemme leirintäaluella noin 100 km Townsvillestä pohjoiseen. Ajo on sujunut kohtalaisesti, hiukan on harhailtu, mutta ei pahemmin. Koko ajan on muistettava, millä puolella pitää ajaa. Alussa Joel kyllä kerran sanoi, että hän taitaa kävellä Melbourneen. Joten esirukoukset ovat edelleen tervetulleita.

Helluntaiseurakunnan kokouksessa

Katsoimme netistä paikallisen helluntaiseurakunnan osoitteen. Kirkko on ihan keskustassa ostoskeskuksen lähellä. Sunnuntaina iltakuudelta oli ohjelmaan merkitty tilaisuus. Menimme sinne. Kirkkosali ei ollut kovin iso, mutta aika  viihtyisä. Toisella sivustalla oli kahvilatilan tarjoilupöytä. Jossakin oli myös ruokasali, koska tarjolla oli kokouksen jälkeen ruokaa pientä maksua vastaan.

Tilaisuuden alussa oli ylistysmusiikkia. Kovaääniset olivat tehokkaat! Yleisöstä etupäässä nuoria ihmisiä meni salin etuosaan ylistämään. Musiikkiosuus kesti vajaan puoli tuntia. Saarnan piti vanhahko kiertävä saarnamies. Aiheena hänellä oli Betesdan lammikon tapahtumat. Ihmiset ovat menneisyydessä tapahtuneiden hylkäämisten, loukkausten ja pahoinpitelyn rampauttamia. He etsivät apua vain ihmisiltä eivätkä tajua, että Jeesus kysyy heiltä: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Saarnaaja sanoi jo aluksi, että vaikka Jeesus edelleen parantaa ihmisiä, hän ei nyt keskity siihen. Saarna oli hyvä ja ymmärsin siitä aika paljon. Seurakunnan saarnaajan aksentti sen sijaan oli minulle hankalampi ymmärtää.

Kokouksen loppuosassa rukoiltiin edessä sitä haluavien puolesta ja sen jälkeen laulettiin taas kovaa! Sanat oli heijastettu screenille ja valaistus oli sen vuoksi aika himmeä, joten ottamani kuva ei onnistunut. 

Kirkossa ja markkinoilla

Cairnsin katolisessa kirkossa on tosi isot ja komeat ikkunamaalaukset. Ikkunoita on 12 kummallakin puolella salia ja sisääntuloseinällä vielä 4 lisää. Kävimme siellä kerran ja minä otin kuvia niistä. Joel seisoskeli kirkon perällä lähellä ulko-ovea. Joku nainen sanoi, hänelle että jos meitä kiinnostaa, iltapäivällä kirkossa on äänitetty taiteilijan selostus maalauksista. Mehän menimme sitä kuuntelemaan. Taiteilija kertoi maalauksista, jotka kuvaavat luomista. Välillä piispa luki Raamattua.

Kävimme tänään ostamassa markkinoilta hedelmiä. Täällä paikalliset viljelijät myivät tuotteitaan perjantaista sunnuntaihin Cairnsin keskustassa olevassa hallissa. Siellä oli myynnissä hedelmien ja vihanneksien lisäksi naisten vaatteita, koruja, vanhoja kirjoja ja jopa kattiloita. Hedelmät ovat siellä halvempia kuin kaupassa. Ostimme sieltä paistettuja kanansiipipaloja ja samosoja. Aika hyviä!

 

 

Fossiileja ja perhosia

Kurandassa kävimme fossiili- ja kivimuseossa. Siellä oli näytillä muun muassa dinosauruksen fossiloitunuta kakkaa! Lisäksi oli monenlaisia jalokiviä, mitä Australiasta on löydetty. Kurandassa oli paljon pikkukojuja ja isompiakin myymälöitä, mistä turistit voivat ostaa koruja, vaatteita ja monenlaisia matkamuistoja.    

Me menimme perhosnäyttelyyn. Täällä luonnossakin näkee kauniita perhosia, mutta siellä niitä oli vielä enemmän ja isompia. Yksi perhonen istui Joelin olkapäällä, yksi kädelläni. Siitä en saanut kunnon kuvaa, kun se lepatti koko ajan. Joel nappasi kuvan, kun yksi parkkeerasi T-paitani helmaan. Yhtä vihreää perhoslajia jahtasin kauan, mutta ne eivät pysähtyneet, kuin hetkeksi. Vieressäni yritti yksi mies saada kuvaa sinisestä perhosesta. Viimein sai, ja hihkaisi "Got'cha!"

Kylässä oli myös pieni anglikaanikirkko. Hämmästyin, kun kirkon ulkopuolella mainostettiin Alfakurssia.

 

 

 

Kurandassa

Tänään lähdimme käymään junalla Kurandassa. Sinne on matkaa 37 kilometriä pitkin jyrkkiä vuorenkupeita. Matkalla on 15 tunnelia, pisin niistä 429 metriä ja siltojakin oli rotkojen yli paljon. Rata on rakennettu kultakenttien tarpeita varten 1800 luvun loppupuolella käsipelillä, vain dynamiittia apuna käyttäen. Jokaisella työmiehellä piti olla omat työvälineet, jos aikoi päästä töihin.

 Matka kesti noin kaksi tuntia yhteen suuntaan. Välillä juna kolkutteli kävelyvauhtia, välillä pysähtyi kokonaan, jotta pääsimme ulos kuvaamaan.  Maisemat olivat mahtavia. Vuoren rinteet kasvoivat ryteikköistä sademetsää. Kun katsoi junan ikkunasta alas, rinne oli melkein pystysuora. On siinä ollut rakentamista! Lisävaivana ovat olleet käärmeet, malaria sekä muut sairaudet.

Junan etupää. Toinen veturi ehti jo puskan taakse.

 

Vesiputous ei mahtunut kuvaan kokonaan.

 

Vettä sateli vähän, joten näkyvyys vuorelta ei ollut paras mahdollinen.

 

Liekö tämä taas aussihuumoria, vain onko tosiaan joku joskus istunut tai seissyt tässä kaiteella? Pystysuoraa putousta on kaiteen takana ehkä sata metriä.

Sadepilviä oli vielä paluumatkallakin taivaalla.

Majanmuutto

Oli tullut aika taas vaihtaa majapaikka. Pakkasimme keskiviikkoaamuna tavarat, menimme bussilla lauttasatamaan, siitä lautalla Townsvilleen ja bussilla rautatieasemalle. Sieltä sitten Sunlander -junalla Cairnsiin. Motelli on melkein keskustassa. Olimme siellä illalla kahdeksan tienoissa. Huoneen ovi oli auki, kuten puhelimitse sovimme ja ystävällinen nuori mies kävi vielä tarkistamassa, että TV on kunnossa.

Jostain syystä emme päässeet nettiin. Motellin verkko vaati salasanaa ja mokkula lakkasi toimimasta myös.  Tänä aamuna saimme salasanan motellin verkkoon. Respan poika lupasi ennen lähtöämme tarkistaa, että mokkula pelaa jatkossa.

 

Lautta tulossa Townsvillen satamaan.

 

Kotitöitä

Lomallakin pitää tehdä kotitöitä. Jääkaapin kylmälokero oli kauttaaltaan parin sentin jääkerroksen peitossa, kun tänne tulimme. Sulatin sen hiustenkuivaimella, koska halusin saada ruuat nopeasti takaisin kylmään. Se ei ollut mitenkään epämiellyttävä homma näin kuumassa.

Tämä Smith&Elliot -nimisen firman vuokra-asuntokompleksin (noin 10 rivitaloa, joissa jokaisessa on 6 yksiötä) kalustettuja asuntoja voi vuokrata lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Aika hiljaista täällä on: esimerkiksi tässä talossa on asukkaita vain kolmessa asunnossa. Liinavaatteet kuuluvat vuokraan. Edelliset asukkaat ovat jättäneet mausteita sekä pesuaineita. Tennismailatkin ovat tuolla yläkaapissa. Jossain täällä on tenniskenttä. Lisäksi täällä on ravintola ja uima-allas. Vaatteita voi pestä vuokrakoneella.  Asunto pitää jättää lähtiessä siistiksi, joten taidanpa tässä ruveta lattianpesuun.

Joko tai

Junassa kiinnitin huomiota erääseen asiaan, mikä näkyy tällä saarellakin, tosin ei niin selvästi, kuin mantereen puolella. Täälläpäin Australiaa on maasto joko tasaista tai sitten mäkistä. Junan ikkunasta näkyi suuria sokeriruokoviljelmiä tai muita peltoja aivan kuin entisellä merenpohjalla ja niiden takana heti tasaisesta maasta nousevia vuoria.

Tässäkin Nelly Bayssa on melko tasainen alue, jossa talot ovat ja tätä tasaista maata ympäröivät kallioiset korkeat mäet, joissa on vain pusikkoa.

Jos tulva tulee (tai kun se tulee), tavallisesta joesta saattaa tulla nopeasti monen sadan metrin levyinen.

Picnic Bay

Kävimme aamulla patikoimassa viereiseen kylään, Bicnic Bayhin. Lähdimme 8.35. Sinne oli matkaa vain 3 kilometriä, mutta se tuntui aika pitkältä, kun oli kuumaa. Matkaan menikin 3 tuntia. Täällä tulee valittua kadun varjoisempi puoli jo melkein vaistomaisesti. Tie kulki hiekkarannan viertä ja sitten mäki ylös. Mäen päältä lähti kävelyreitti, johon oli rakennettu 78 porrasta. Laskin ne takaisin tullessa.

Bicnic Bay on pienempi paikka kuin tämä Nelly Bay. Ranta oli nätisti rakennettu. Mantereen puolella näkyi sadepilviä ja ajattelin, että takaisin tullessa kastumme, kun pilvet ylettyivät jo puoleen taivasta. Oli vilpoisempi kävellä, kun tuli pilvistä.  Lähellä majapaikkaa pilvet kuitenkin hävisivät jonnekin ja taas oli aurinkoista. Lämpömittaria ei täällä ole missään näkyvissä, mutta säätiedotuksen mukaan päivisin on varjossa 32 Celsiusastetta ja öisin on 23 astetta.

 

 

Arkkitehtuuria

Jos talo on täällä rakennettu puusta, se on betonisten tai terästä olevien jalkojen päällä (tiilitalot sen sijaan on rakennettu suoraan betoniperustuksen päälle). Jalkojen mitta on noin neljästäkymmenestä sentistä huonekorkeuteen asti. Jo Brisbanessa niitä näkyi.

Joel sanoi, että termiitit saattavat olla syynä tähän. Ne syövät puuta, jos se on maassa kiinni. Toinen syy voi olla se, että näin rakennetuissa taloissa on vilpoisempi. Ja tietysti, jos tulva tulee, vesi ei ihan heti pääse sisälle. Talon alla olevaa tilaa on kätevä käyttää varastona tai autotallina. Se voi olla avonaista tilaa tai sitten seinät on tehty puuritilästä.

 

 

Kylttejä

Jotkut kiellot ja käskyt ilmaistaan täällä hiukan eri lailla kuin Suomessa. Olisin halunnut kuvata Brisbanen paikallisjunan seinässä olevia ohjeita, mutta en viitsinyt, koska sen alla istui vanhahko pariskunta jutellen keskenään. Kyltissä sanottiin: Hyvä, Jimmy! Osaat istua jalat lattialla, eikä edessä olevalla penkillä! Näin yksinkertaista on junaetiketti.

Brisbanen rautatieasemalta löysin tällaisen viestin kirjoitettuna aussienglannilla:

 

PYSY POIS RAITEILTA. Tai maksa sakko. Äläkä väitä, ettet tiennyt.

Tämän kadun varrella on kyltti:

 

EI PYSÄKÖINTIÄ! Ajoneuvot silputaan ja niistä tehdään oluttölkkejä.

 

Koalapaikassa oli kyltti:

Älä ruoki eläimiä. Ne eivät pidä pitsasta, 2 minuutin nuudeleista, eivätkä ihmisten sormista!

 

 

Kirkossa

Eilen rannalta tullessa huomasin mäen juuressa pusikon takana suuren valkoisen ristin. Tänä aamuna kävimme tutkimassa, mikä siellä on. Polku kiemurteli pitkässä kuivuneessa ruohikossa. Tömistelin jalkojani, jotta kaikki ryömivät ja kiemurtelevat oliot tietävät pysyä poissa. Kiipesimme loppumatkan kiviä pitkin.

Sieltä löytyi täkäläinen luontokirkko. Betoninen risti oli valettu tasaisen kalliolohkareen päälle. Alttari oli kasattu luonnonkivistä. Kirkkoa ei ole käytetty aikoihin, koska kuivunut ruoho ei ollut tallautunutta. Lähipuissa pari harakkaa yritti ajaa mustavarista pois.

 

 

Koalat ja muita otuksia

Tämä saari on hiukan Australian muotoinen. Meidän majapaikkamme on etelärannikolla. Pohjoisessa on Horseshoe Bay -niminen paikka. Matkaa on noin 6 kilometriä. Kävimme siellä tänään linja-autolla.

Eläinpuistossa saa pitää sylissään krokotiilin poikasta (noin puolitoistametrinen) ja liskoja. Halutessaan saa kaulaansa parimetrisen kuristajakäärmeen. Lisäksi voi silitellä kakadua ja koalaa. Jos maksaa 15 dollaria pääsylipun lisäksi, voi saada koalan jopa syliinsä. Minä tyydyin pitelemään krokoa, liskoja ja käärmettä.

Esittelijätyttö kysyi, kuka haluaa ensimmäisenä pidellä käärmettä. Noin 3-4 -vuotias pikkupoika pyrähti porukan keskelle ja sanoi, että hän haluaa. Tyttö asetteli käärmeen pojan harteille. Poika oli jo aikaisemmin pitänyt isoveljensä kanssa krokotiilia. Sen kokemuksen jälkeen käärme ei kai tuntunut miltään.

 

 

Lintuja, lintuja

Lintuja on monenlaisia. Yleensä ne ovat värikkäitä, mutta laulajina suomalaiset linnut voittavat mennen tullen. No, ehkä ei varis ja harakka sentään...  Yksi lintu täällä laulaa kauniisti, vähän kuin laulurastas, mutta säe on lyhyempi. Aussit ovat rentoja, sanotaan, mutta yksi lintu on toista mieltä: Tiukka-tiukka-tiukka, kuuluu usein.  Look you on toinen säe rannan tienoilla.

 Valkoiset kakadut ovat melkein pahimpia metelöijiä tai sitten ne kahlaajat, jotka herätttävät yöllä. Niillä on menossa reviiritaistelu. Kaksi pariskuntaa rääkyi kurkku suorana tuossa nurmikolla ja sitten tuli tappelu: hyppivät toisiaan vasten ja yrittivät nokkia. Yleensä kai koiras puolustaa reviiriä, mutta tässä kisassa oli mukana molemmat. Tappelu oli niin nopeasti ohi, että en saanut kuvaa. Toinen pariskunta lähti kävelemään pois höyheniään pudistellen ja voittajat tuijottivat niiden menoa.

Rannalla

Rannalla on mahtava kokoisia jännän näköisiä puita. Varsinaisen rungon lisäksi oksista on kasvanut vähän kuin liaaneja, jotka ovat juurtuneet maahan. (R.M. Ballantynen kirjassa  Coral Island (Korallisaaarella) kerrotaan näistä puista, mutta luulin, että se on kirjailijan mielikuvitusta.) Tien puolella olevista puista näitä liaaneja oli vedetty solmuun tai katkottu (tai katkenneet osuessaan kuorma-autojen kattoon?).

Rannan varoituskyltissä varoitettiin putoavista kookospähkinöistä, merivedessä olevista stingereistä (pienen sellaisen lonkero kiertyi käteeni muinoin Mombasassa ja se jätti jäljen ihan kuin olisin polttanut käteni). Varoitettiin myös tekemästä avotulta (nuotion jälkiä oli, joten varoitus oli paikallaan, kun ruohikko on paikoin ihan kulottunutta).

 

 

Sateista vaihteeksi

Pilvinen sunnuntaiaamu. Yöllä sateli vettä hiljakseen ja vieläkin ripsii joitakin pisaroita. Eilisen patikoimisen jälkeen pohjelihakset ovat hiukan jäykät. Taitaa tulla lepopäivä tästä päivästä.

Katsoimme uutisia eilen illalla. Brisbanessa oli ollut voimakas trooppinen ukkosrintama, joka oli tullut tosi yllättäen. TV:ssä näytettiin, kuinka tuuli riepotti puita ja sateenvarjoja. Torin kojut olivat ihan mykkyrällä ja puita oli kaatunutkin. Oli varjelusta, että emme olleet siellä paarustamassa laukkujemme kanssa. Kiitos esirukouksista!

 

Patikoimassa

Lähdimme tänä aamuna patikkaretkelle, kun satuimme heräämään kohtalaisen ajoissa (ennen kuutta) ja näytti tulevan puolipilvinen päivä. Noin kuuden kilometrin kävelyreitti kiertää luonnonsuojelualueella.  Alkumatkalla polku nousi aika jyrkästi, mutta luonnonkivistä rakennettua portaikkoa oli kohtalaisen hyvä nousta. Yksi urhea tukevahko mies meni ensin edellämme, mutta hän pysähtyi istuskelemaan. Nuori mies kahden koiran kanssa tuli vastaan. Muita ei polulla näkynyt. Maisemat olivat hienoja. Pieniä liskoja vilisti kivillä, muita eläimiä ei näkynyt, paitsi lintuja tietysti.

Merkitty reitti päättyi asfalttitiehen pikkukylään ja matkaa oli enää noin kilometri. Sitten tulikin tietyö ja ystävällinen nainen sanoi, että tietyön vuoksi ainut mahdollinen kävelyreitti eteenpäin on patikkareitti tuossa tien toisella puolella. Siis taas kipuamaan mäen rinnettä ylös ja alas! Kun pääsimme polulta taas tielle, liikennettä ohjannut nainen kysyi: ”Did you have a nice walk? (Oliko mukava kävely?)”. Jalkoja väsytti, hiki virtasi ja matkaan oli mennyt kolmisen tuntia. Ihan mukava kävely!

 

 

 

Tuijotuskilpailu

Istuskelimme verannalla aamulla Raamattua lukien ja jutellen . Kaksi tikkkujalkaista kahlaajaa asteli arvokkaasti nurmella meitä kohden. Ne pysähtyivät noin kolmen metrin päähän minusta. Siinä tuijotimme toisiamme vakavina puolin ja toisin. Hain kameran ja napsin kuvia. Tuijotuskisa jatkui edelleen. Noin viiden minuutin päästä linnut kyllästyivät ja astelivat syrjemmälle höyheniään rapsuttelemaan. Näillä linnuilla on karmean kova ääni, huuto on vähän kuin kuikan.

 

 

Lomailua

Taisi olla vähän univelkaa meillä molemmilla: illalla nukahdimme kymmenen jälkeen ja aamulla heräsimme varttia vaille kahdeksan. Minä heräsin tosin yöllä pari kertaa, kun lintujen räkätys kuului avonaisen vessan ikkunan ja säleoven kautta. Joel ei herännyt siihenkään. Lähdimme kävelylle puoli kymmenen tienoilla. Löysimme pitkän tyhjän hiekkarannan, jossa toisessa päässä oli uuden näköinen vessarakennus, lasten leikkikenttä ja puiden alla pöytiä/penkkejä. 

Kookaburra (naurulintu)

Mangnetic Islandin lautat

 Kävelimme rannan toiseen päähän ja takaisin. Vesi oli korkealla, emme jääneet rannalle vaan istuskelimme varjossa vähän aikaa ja otin valokuvia. Puoli kahdentoista aikaan kävelimme takaisin. Siesta-aikaan olimme sisällä, kun aurinko on niin polttava. Meidän on tarkoitus lomailla kaksi viikkoa tällä saarella, joten voi olla, että kovin kummoista kertomista ei ihan joka päivä ole...