maanantai 19. marraskuuta 2012

Rannalla

Rannalla on mahtava kokoisia jännän näköisiä puita. Varsinaisen rungon lisäksi oksista on kasvanut vähän kuin liaaneja, jotka ovat juurtuneet maahan. (R.M. Ballantynen kirjassa  Coral Island (Korallisaaarella) kerrotaan näistä puista, mutta luulin, että se on kirjailijan mielikuvitusta.) Tien puolella olevista puista näitä liaaneja oli vedetty solmuun tai katkottu (tai katkenneet osuessaan kuorma-autojen kattoon?).

Rannan varoituskyltissä varoitettiin putoavista kookospähkinöistä, merivedessä olevista stingereistä (pienen sellaisen lonkero kiertyi käteeni muinoin Mombasassa ja se jätti jäljen ihan kuin olisin polttanut käteni). Varoitettiin myös tekemästä avotulta (nuotion jälkiä oli, joten varoitus oli paikallaan, kun ruohikko on paikoin ihan kulottunutta).
 

 

1 kommentti: