sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Goondiwindissä

Pitkästä aikaa sellainen alue, missä on nettiyhteys. Täytyy katsella sähköpostit ja Suomen kelikamerat! Mokkulan käyttö tulee aika kalliiksi.

Tänään matkasimme Moonieen kautta Goondiwindiin, noin parisataa kilometriä. Tie oli välillä leveämpää, kun sitä oli korjattu. Vanhemmat pätkät olivatkin sitten aika möykkyisiä ja kapeita. Liikennettä oli vähän. Välillä oli tosi pitkä suora, sitten oli mäennyppylä ja sen jälkeen vielä pidempi suora, eikä ketään muuta menossa. Jatkuvasti on puroja, joiden kohdalla varoitetaan tulvista. Mittakepissä on asteikko, joten jos vettä on tiellä, näkee, kuinka syvää se on. Yhdessä kohdassa oli punainen kyltti, jossa oli varoitus, että tiellä on vettä, mutta se oli jo kuivunut. Olisikohan alkuviikosta siellä satanut.

Aika kuuma päivä on tänään: 32 astetta, sanoi leirintäalueen respanhoitaja. Tulimme leirintäalueelle jo yhden tienoissa. Harakkalinnut hyppivät tuossa maassa äsken nokka auki läähättäen ja etsivät kai vuotavaa vesihanaa. Mutta täkäläinen karaistunut leirintäalueen huoltokaveri käveli haalari päällä, jossa pitkät hihat ja lahkeet sekä jalassa kunnon maastokengät!

Leirintäalueita on täällä melkein joka kylässä, suurimmissa 2-3. Vessat ja suihkut ovat siistejä, pesukoneet ja kuivausrummut sekä käsienpesualtaat ovat joka paikassa. Yleensä koneellisen hinta on 3-4 dollaria, mutta Murgossa koneellinen ei maksanut kuin 2 dollaria ja kuivausrumpu oli ilmainen. Pesin lakanat ja pyyhkeet. Paksut pyyhkeetkin kuivuivat puolessatoista tunnissa. Leirintäalueet hiljenevät jo yhdeksän tienoilla täysin. Mitään järjestysongelmia ei ole näkynyt. Lake Awoongan leirintäalueella oli miesporukka katselemassa TV:tä, juttelemassa ja naureskelemassa avoimessa oleskelutilassa, mutta yhdeksältä sielläkin oli jo hiljaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti