tiistai 18. joulukuuta 2012

Narrabissa ja Gilgandrassa


Maanantaina ajelimme Goodiwindistä joen yli ja olimme New South Walesin osavaltiossa. Siihen asti olimme olleet Queenslandissa koko ajan. Ajelimme Narrabiin yöksi. Oli taas aika lämmintä päivällä ja illallakin vielä autossa tarkeni mukavasti!

Tiistaiaamuna (tänään) tajusimme, että tässä osavaltiossa ei olekaan kesäaika käytössä, joten kelloja pitää siirtää tuntia eteenpäin. Ei se lomalla muuten haittaa, mutta leirintäalueilta pitää lähteä yleensä kymmeneen mennessä pois.

Ajoimme taas tosi kaunista ylänköseutua, ensin metsäalueella, jossa kasvoi eukalyptuksia ja sypressejä, sitten kukkuloilla jotka näyttivät hoidetuilta puistoilta, puita oli siellä täällä. Ruoho tosin oli ruskeaa. Tänään on viileämpää kuin eilen. Tie oli hyvä, mutta rekkaliikennettä oli paljon.

 Päädyimme Coonabarabbran (hauskoja nämä nimet) kautta Gilgandraan pienelle leirintäalueelle. Täällä on varmaan tarpeeksi vettä, kun sitä on riittänyt kasteluun: lpihojen nurmikko on niin vihreää. Vieressä oleva joki tosin on melkein kuivunut. Kävimme kävelyllä kylällä. Vuonna 1955 täällä oli ollut suuri tulva: kaupan oven vieressä oli noin puolentoista metrin korkeudella merkki, mihin asti vesi oli noussut.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti