Warracknabealissa ja Horshamissa

Ajelimme joulupäivänä etelän suuntaan melko hiljaista vehnäpeltoja halkovaa pikkutietä. Pelloilta oli vilja korjattu ja oljet paalattu. Paaleja näkyi vielä joillakin pelloilla. Löysimme Warracknabealista joen rannalta leirintäalueen, jossa yö maksoi vain 20 dollaria. Jäimme paikoillemme kahdeksi yöksi. Yksi paikallinen meitä vähän vanhempi mies jutteli, että aikaisemmin tämä alue oli paljon siistimpi. Nyt kaupunki säästää ja on vähentänyt alueen kunnossapidon työtunteja. Onhan täällä maassa paljon eukalyptuksen lehtiä ja kuorenkappaleita, mutta sotkuisemmissakin paikoissa olemme olleet. Leireilivät perheet söivät yhdessä tapaninpäivänä ja nauru kuului kauas.

Joen rantoja kiertää kuuden kilometrin mittainen kävelyreitti, jonka kiersimme joulupäivänä osittain ja tapaninpäivänä kokonaan. Vallabit näyttävät viihtyvän joen rannalla, kuvasimme niitä molempina päivinä. Ne ovat ensin ihan paikallaan, mutta jos menee liian lähelle, ne pomppivat ihan kuin vieterit jaloissa karkuun. Jokea on ruopattu ja nuoret harrastivat vesihiihtoa vajaan kilometrin pätkällä.

Viime yö oli viileä. Tuli ihan mieleen muinoin teltassa nukutut konferenssiyöt. Minulla oli pitkähihainen ja --lahkeinen yöpuku ja sukat jalassa. Nukuimme yhdessä kahden makuupussin alla ja pääni olin peittänyt myös, vain nenä jäi näkyviin.

Torstaina ajelimme Horshamiin, taas joen rantaan leirintäalueelle. Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja kävellen eksymässä kaupungilla. Sitten tutkimme karttaa ja löysimme takaisin. On se kumma, miten luulee menevänsä oikeaan suuntaan ja on menossa ihan vikaan!