maanantai 24. joulukuuta 2012

Wenthworthissa ja Ouyenissa

Ajoimme lauantaina Broken Hillistä Wentworthiin Darling- ja Murray -jokien yhtymäkohdan vieressä olevalle leirintäalueelle. Olimme myös sunnuntain paikoillamme. Aamupalaa syödessämme saimme tarkkaavaisen yleisön: omistajilla oli ankkoja ja hanhia ja ne tulivat odottamaan, josko niille liikenisi jotain.



Darling-joki on kapeampi (edessä), vesi on harmaanruskeaa eikä pohjaa näy matalassakaan vedessä. Murrayn vesi on kirkkaampaa.  Joessa olisi voinut uida, mutta emme viitsineet, vaikka päivä oli kuuma.  Kävimme kävellen katsomassa Murray- jokea ja yhtymäkohdan jälkeen olevaa sulkua.

 Kävimme myös museossa, jossa katselimme dokumentin vuoden 1956 tulvasta. Se tuhosi paljon rakennuksia jokilaaksossa. Kaupunkien asukkaat rakensivat tulvavalleja tärkeimpien kohteiden ympärille.

Maanantaina, jouluaattona jatkoimme matkaa etelään Ouyeniin pienelle leirintäalueelle, jossa oli vaikeaa saada toimiston väkeä paikalle. Rouva pyyteli anteeksi viipymistään ja sanoi istuneensa koko aamupäivän toimistossa ja heti, kun hän lähti syömään, me tulimme. Olemme ainoat vieraat täällä, on hiljaista ja rauhallista viettää jouluaattoiltaa. Raikas tuuli puhaltelee ja pilvet ovat häipyneet jonnekin. Kävimme keskustassa katsomassa aussien jouluaaton juhlintaa. Lapset hyppivät pomppulinnassa ja joulupukki tuli paloauton kyydissä pillit soiden (siis paloauton pillit, ei joulupukin).

Rauhallista Joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti