torstai 17. tammikuuta 2013

Yhä Adelaidessa


Adelaidessakin on ilmaista joukkoliikennettä: bussit kiertävät kaupunkia ympäriinsä T-paidan muotoista reittiä. Meidän hotellimme on vasemman hihan alareunassa.  Olemme ajaneet nyt sekä myötä- että vastapäivään koko reitin ja lisäksi pätkiä molempiin suuntiin. Kun lämpöä on 36 (keskiviikkona) tai 41 (torstaina), on aika mukava istua ilmastoidussa bussissa. Tosin ei kävellessäkään niin kauhea hiki tule, kun kuuma tuuli kuivaa sen.
 Täällä on aika paljon vanhoja koristeellisia rakennuksia. Kirkkoja on paljon. Erehdyin luulemaan pääpostiakin kirkoksi, kun se näytti niin kirkolta kellotorneineen. Kaupungintalokin on kuin kirkko. Puistot ympäröivät keskustaa joka puolelta. Torrent-joki on kaukaa katsottuna kaunis, mutta vesi on niin saastunutta, että veden koskettamisestakin varoitetaan. Linnut eivät näköjään osaa lukea, tai sitten levä ei niitä haittaa.



 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti